tiistai 2. huhtikuuta 2019

2019 kevät ja MD CUP

Ukkohalla-Paljakan jälkeen kisasimme Ruunaalla SM-kisoissa. Siellä suorituksemme riitti neljänteen sijaan. Kuusamo MD oli seuraavana ja sieltä sija neljä.

Sijoitukset toivat meille pisteitä siten, että voitimme MD CUPin!

(joh) Ira-Uuttu
Ilja- Demon




keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Huittinen RN ja Jämin talvikisat

Kävimme Rallin kanssa Huittisissa ryhmänäyttelyssä 10.2. Tuomarina tällä kertaa Kirsi Honkanen. Hän kehui työkuntoa mutta tänään Ralli hävisi karvan mitalla joten tuloksena ERI SA PU3.





Jämin talvikisoissa kisasi Elena 1-2H luokassa Miikun ja Tintin kanssa. Ensimmäisestä kisasta sijoitus oli viides. 

Kuva: kimmovirkki.com

torstai 24. tammikuuta 2019

Ukkohalla-Paljakka ajot

11-13.1.2019 Joonas lähti kisaamaan Ukkohalla-Paljakkaan luokkaan MD4 2x35 4h tauolla. Ilmoittauduimme ensin MD8 luokkaan, mutta sattumusten jälkeen päätimme soittaa kilpailupäälikölle että voiko luokkaa vielä vaihtaa. Onneksi se onnistui. Tosin lähtöpaikka olisi silloin viimeinen.

Koiriksi valikoitui neljä urosta, viime vuoden kilpavaljakosta mukaan lähti Tare ja Näsä, tämän vuoden uudet tulokkaat Demon ja Uuttu. Uuttu on kolme vuotias alaskanhusky jonka ostimme viime keväänä. Demon pentuna meille tullut siperian- ja alaskanhuskyn sekoitus.

Täällä kotikatsomossa jännitys oli melkoinen kun kisassa oli meille tarjolla reaaliaikainen paikannuspalvelu. Huippua! Sieltä seurailin kuinka Joonas ohitteli edellä menijöitä ja oli viimein välietapilla pakollisella 4h tauolla. En osannut yhtään arvioida mikä väliaika olisi eikä niitä löytänyt mistään. Sitten Joonas soitti ja sanoi että ollaan johdossa ja eroa kakkoseen 10min! Väliaika 1:30:42.

Johdossa Näsä ja Uuttu, pyöräkoirina Tare ja Demon
(Kuva Marja-Liisa Kiuru/AVEK ry)


Ensimmäinen 35km on toki vasta puolet matkasta. (Lopputuloksissa matka varmistui ja se oli vain 29km mutta tätä emme tienneet vielä tuolloin.) Pian koitti lähtöaika ja vihreä ympyrä kartalla alkoi liikkumaan kohti maalia. Jännittävät 1,5h myöhemmin Joonas ylitti maaliviivan aikaan 1:39:23.

Yhteisaika oli siis 3:10:05 ja nopeus 18,31km/h. Sijoitus 1/18.!



perjantai 6. huhtikuuta 2018

Talven kisoja

Joulu- ja tammikuun olimme pohjoisessa töissä koiriemme kanssa. Sieltä saavuttuamme takaisin etelään mietimme olisiko nyt hyvä hetki toteuttaa yksi haaveemme ja kisata md luokassa. Lieksassa oli ruunaa race 9.-12.2 joka oli myös SM kilpailu. Osallistuimme md4 koiran luokkaan koska siihen löytyi sopiva tiimi. Katti-Näsä johtoon ja Tare-Ryyti perälle. Kisassa piti ajaa 3x33km. Ensimmäisenä päivänä oli hieman ongelmaa ja aika huono mutta koirat ja musher paransivat päivä päivältä ja sija nousi. Viimeisenä päivänä lopputulos oli SM-pronssi!

Lopputulokset

Palkintojenjako


Ruunaa racen jälkeen kasvoi tietysti palo osallistua toiseenkin md kisaan. Kuusamo md vaikutti lupaavalta, siellä tosin matka vain 2x20. Tähän ilmottauduimme myös REK kokeeseen. Koirat olivat samat kun lieksassa.
Siellä sitten olikin mielenkiintoinen lähtöjärjestys koska sitä ei ollut arvottu vaan sai vapaassa järjestyksessä lähteä 45min sisällä. Edellisenä iltana jo sunnittelimme että lähdetään ekana, koiramme osaavat hyvin lähteä "hajuttomallekin" uralle joten riskillä sinne. No, ura olikin tuiskannut umpeen ja järven jäällä alkoikin olla vaikeuksia edes löytää koko uraa. Voitto oli pelkästään löytää maaliviiva. Muut valjakot sitten varmaan tulivat samaa reittiä meidän jälkiä pitkin. Yllätys oli melkoinen kun näimme tuloslistat. Kolmansina! 
Seuraavana päivänä emme startanneet ekana vaan siellä keskivaiheilla. Ohituksia tuli mutta se ei vauhtia hidastanut. Pidimme sijan ja pronssia tuli myös tästä kilpailusta ja koirille REK 1! 

lähdön tunnelmaa


Gold Rush Run

Timanttihangen Nitro asustelee Matti Salmen luona ja hän oli ottanut tytön juoksemaan Gold Rush Runiin. Hienosti meni ja onnea Matti! :)



Mainittakoon tähän loppuun vielä pieni herkku näyttelyrintamalta. Meidän luottojohtaja, vanha rouva (kohta 8v) Katti, joka juuri johtanut valjakon SM pronssiin, sai match show tuomarin ihastelemaan vaivatonta liikettään sekä hyvää lihaskuntoaan ja pääsi pokkaamaan kirkkaimman pokaalin ollen Best In Show!





sunnuntai 20. elokuuta 2017

Ruovesi RN 19.8

Ruovedelle ilmoitimme Tintin ja Taren. 19 huskya oli näyttelyyn ilmoitettu ja tuomarina toimi tänään viime vuoden erikoisnäyttelyssäkin tuomaroinut Tapani Pukkila.

Tare oli käyttöluokassa EH3. Ujo poika edelleen mutta esiintyi kyllä ihan hyvin. Pää ja rintakehä olisi voinut olla tuomarin mielestä pidemmät. 

Tintti tättähäärä nautti yhdessä tekemisestä ja kehässä juoksemisesta. Se oli käyttöluokassa myös tuloksella ERI1 SA PN2 SERT. Korvat olisi saanut olla pienemmät, muuten kaikki hyvää.

Matkalla olin yksin joten kuvamateriaalia en kehistä saanut. 

tiistai 30. toukokuuta 2017

Pentuleiri

Jämille pääsimme ilman lapsia käymään pentuleirillä. Siellä tuttuja ja kiva hetki kun Katin pentu Nessu tuli käymään omistajiensa kanssa. Nessusta on kasvanut hieno nuori narttu ja näyttäisi olevan samasta muotista valettu kun sisaruksensa. :)