tiistai 10. marraskuuta 2015

Häjyt Sprintti

Joonas ajoi lauantaina häjyt sprintissä DR6 luokassa ja osallistui REK-kokeeseen. Matka oli 2x5km. Katti pääsi ensimmäistä kertaa tänä syksynä kisatiimiin ja tietysti johtoon. Muut koirat tiimissä oli Tintti, Syke, Sumo, Denga ja Tare.

Kisaura oli pehmeää mutavelliä ja raskaita nousuja. Luokassa oli erittäin kova taso. Ekan kierroksen jälkeen sijoitus oli kuudes ja aika 11:36. Seuraavan kierroksen ajoivat vain REK-kokeeseen osallistuvat valjakot ja meidän aika oli 12:38, loppuaikamme oli siis 24:14, sijoitus viides ja koirat saivat tuloksen REK3.



Kuva Tanja Loukusa


Kuva Tanja Loukusa

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Pentuja ja syksyn ajeluita

Olette varmaankin huomanneet tuonne sivulle ilmestyneen kohdan "pentueet". Meillehän syntyi tuossa elokuun lopulla odotettu ja pitkään suunniteltu pentue. Kattin juoksuja odoteltiin jo aikaisemmin keväällä alkavaksi, mutta rouva päätti aloittaa ne vasta muutamia kuukausia myöhemmin kesäkuussa. Katti vietti rakkaudentäyteistä kesälomaa lapissa Jackin kanssa ja siitä seurasi kuusi tervettä pentua. Synnytys meni hienosti ja Katti hoiti kaiken itse. Olimme varustautuneet puuttumaan tilanteeseen ja hössötimme alkuun ihan turhaan. Lopulta vain katselimme vierestä miten luonto hoitaa homman.:) 

viikko ennen synnytystä


Nyt nämä pennut ovat jo 10 viikkoa vanhoja. Katti on ollut hyvä emä, se on hoitanut ja opettanut jälkikasvuaan mallikkaasti. Maito sillä riitti pitkään, vielä viime viikollakin osa yritti vielä roikkua nisällä. Pennut ovat kasvaneet ja kehittyneet hyvin. Ne ovat päässeet matkustelemaan ja tavanneet kaikenlaista pienen elämänsä aikana. Ne olivat mm. jämin sm kisoissa mukana ja siellä nukkuivat tyynen rauhallisesti varikkoalueella. Niitä on totutettu pantaan ja niiden kanssa on käyty hihnalenkillä. Lapset ovat niiden mielestä ihania pikku otuksia ja lapset ovat aina reimuissaan menossa niitä katsomaan. Muista koirista tutuksi ovat tulleen Siku, Syke, Tare ja Denga. 

Näsä mukana jämillä treeneissä





Koska Katti makoili alkusyksyn pentulaatikossa, meille tuli ongelmia treeneissä kun meidän kaikista luotettavin ja paras koira olikin poissa pelistä. Nyt piti tehdä valjakko näistä alle 2-vuotiaista koirista.

Meillä tässä kotona ei ole mitenkään helpot ajomaastot vaan heti kotoa lähtiessä täytyy olla korvat koirilla auki. On vaikeita risteyksia. isojen teiden ylityksiä ja koiranulkoiluttajat tuovat haastetta.

Nuoriso otti homman haltuun ja saimme treenit treenattua siten kun suunnittelimme. Porukasta nousi esiin myös kaksi uutta johtokoiralupausta, Kerttu ja Tare. Oikeastaan kaikki koirat ylittivät odotukset ja jokainen hoiti hommansa kunnialla. :) 

Ensi lauantaina juostaan syksyn päätöskisa häjyt sprintti, sen jälkeen katseet kohdistuvat ensi vuoteen. Sitten on taas kisoja ja ehkä muutama näyttelykin taas kiikarissa.