maanantai 28. joulukuuta 2015

Joulun aikaa

Joulukuu on sujunut kennelissä rauhallisissa merkeissä. Olemme treenailleet kotosalla ja jämillä. Lunta saimme vain kerran maahan joka sulikin sitten pian pois. Nyt on pakkasta, mutta lumi puuttuu edelleen. Se meinaa sitä, että koirat joutuvat juoksemaan tossutettuina. Eli ompelukoneelle on taas töitä.

Pennut ovat vihdoin päässeet aikuisten kanssa samoihin tarhoihin. Ne ovat kasvaneet jo niin isoiksi etteivät enää mahdu tulemaan verkosta läpi. Tämä aiheutti alkuun yöllisiä ulvontakonsertteja mutta pian ne tottuivat. Alla kuvia niistä tältä päivältä. 


Näsä

Näsä ja Nitro

Nitro ja Nagu

Nagu


Joensivun kenneliin syntyi pentuja n. kuukausi ennen meidän pentujen syntymää. Sinne jäi 3 urosta ja 1 narttu. Siitäpä nousi idea ilmoille, että mitäpä jos tehtäisiin pentuvaihdos. Meiltä lähtisi sinne yksi narttu ja sieltä tulisi meille yksi uros. Niinpä tuumasta toimeen ja pian Nappi vaihtui Kaukoon. Se on luonteeltaan hieman samanlainen Sykkeen kanssa. Melko huomaamaton laumassa ja tulee kaikkien kanssa toimeen. Ihmisten kanssa se nauttii olla ja pyrkii usein häntä vispaten syliin rapsutettavaksi. :)



Kauko