maanantai 28. joulukuuta 2015

Joulun aikaa

Joulukuu on sujunut kennelissä rauhallisissa merkeissä. Olemme treenailleet kotosalla ja jämillä. Lunta saimme vain kerran maahan joka sulikin sitten pian pois. Nyt on pakkasta, mutta lumi puuttuu edelleen. Se meinaa sitä, että koirat joutuvat juoksemaan tossutettuina. Eli ompelukoneelle on taas töitä.

Pennut ovat vihdoin päässeet aikuisten kanssa samoihin tarhoihin. Ne ovat kasvaneet jo niin isoiksi etteivät enää mahdu tulemaan verkosta läpi. Tämä aiheutti alkuun yöllisiä ulvontakonsertteja mutta pian ne tottuivat. Alla kuvia niistä tältä päivältä. 


Näsä

Näsä ja Nitro

Nitro ja Nagu

Nagu


Joensivun kenneliin syntyi pentuja n. kuukausi ennen meidän pentujen syntymää. Sinne jäi 3 urosta ja 1 narttu. Siitäpä nousi idea ilmoille, että mitäpä jos tehtäisiin pentuvaihdos. Meiltä lähtisi sinne yksi narttu ja sieltä tulisi meille yksi uros. Niinpä tuumasta toimeen ja pian Nappi vaihtui Kaukoon. Se on luonteeltaan hieman samanlainen Sykkeen kanssa. Melko huomaamaton laumassa ja tulee kaikkien kanssa toimeen. Ihmisten kanssa se nauttii olla ja pyrkii usein häntä vispaten syliin rapsutettavaksi. :)



Kauko

tiistai 10. marraskuuta 2015

Häjyt Sprintti

Joonas ajoi lauantaina häjyt sprintissä DR6 luokassa ja osallistui REK-kokeeseen. Matka oli 2x5km. Katti pääsi ensimmäistä kertaa tänä syksynä kisatiimiin ja tietysti johtoon. Muut koirat tiimissä oli Tintti, Syke, Sumo, Denga ja Tare.

Kisaura oli pehmeää mutavelliä ja raskaita nousuja. Luokassa oli erittäin kova taso. Ekan kierroksen jälkeen sijoitus oli kuudes ja aika 11:36. Seuraavan kierroksen ajoivat vain REK-kokeeseen osallistuvat valjakot ja meidän aika oli 12:38, loppuaikamme oli siis 24:14, sijoitus viides ja koirat saivat tuloksen REK3.



Kuva Tanja Loukusa


Kuva Tanja Loukusa

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Pentuja ja syksyn ajeluita

Olette varmaankin huomanneet tuonne sivulle ilmestyneen kohdan "pentueet". Meillehän syntyi tuossa elokuun lopulla odotettu ja pitkään suunniteltu pentue. Kattin juoksuja odoteltiin jo aikaisemmin keväällä alkavaksi, mutta rouva päätti aloittaa ne vasta muutamia kuukausia myöhemmin kesäkuussa. Katti vietti rakkaudentäyteistä kesälomaa lapissa Jackin kanssa ja siitä seurasi kuusi tervettä pentua. Synnytys meni hienosti ja Katti hoiti kaiken itse. Olimme varustautuneet puuttumaan tilanteeseen ja hössötimme alkuun ihan turhaan. Lopulta vain katselimme vierestä miten luonto hoitaa homman.:) 

viikko ennen synnytystä


Nyt nämä pennut ovat jo 10 viikkoa vanhoja. Katti on ollut hyvä emä, se on hoitanut ja opettanut jälkikasvuaan mallikkaasti. Maito sillä riitti pitkään, vielä viime viikollakin osa yritti vielä roikkua nisällä. Pennut ovat kasvaneet ja kehittyneet hyvin. Ne ovat päässeet matkustelemaan ja tavanneet kaikenlaista pienen elämänsä aikana. Ne olivat mm. jämin sm kisoissa mukana ja siellä nukkuivat tyynen rauhallisesti varikkoalueella. Niitä on totutettu pantaan ja niiden kanssa on käyty hihnalenkillä. Lapset ovat niiden mielestä ihania pikku otuksia ja lapset ovat aina reimuissaan menossa niitä katsomaan. Muista koirista tutuksi ovat tulleen Siku, Syke, Tare ja Denga. 

Näsä mukana jämillä treeneissä





Koska Katti makoili alkusyksyn pentulaatikossa, meille tuli ongelmia treeneissä kun meidän kaikista luotettavin ja paras koira olikin poissa pelistä. Nyt piti tehdä valjakko näistä alle 2-vuotiaista koirista.

Meillä tässä kotona ei ole mitenkään helpot ajomaastot vaan heti kotoa lähtiessä täytyy olla korvat koirilla auki. On vaikeita risteyksia. isojen teiden ylityksiä ja koiranulkoiluttajat tuovat haastetta.

Nuoriso otti homman haltuun ja saimme treenit treenattua siten kun suunnittelimme. Porukasta nousi esiin myös kaksi uutta johtokoiralupausta, Kerttu ja Tare. Oikeastaan kaikki koirat ylittivät odotukset ja jokainen hoiti hommansa kunnialla. :) 

Ensi lauantaina juostaan syksyn päätöskisa häjyt sprintti, sen jälkeen katseet kohdistuvat ensi vuoteen. Sitten on taas kisoja ja ehkä muutama näyttelykin taas kiikarissa. 

maanantai 19. lokakuuta 2015

Kärry-SM Jämi

17.-18.10 oli jämillä valjakkoajon sulanmaan suomenmestaruuskilpailut. Meiltä sinne lähti valjakko DR8 luokkaan. Kisamatka oli 2x6km.

Omista koirista kisaporukassa olivat kaikki muut paitsi Katti ja Kerttu. Lainakoiria Antonilta oli samoja joita oli viime kevään kisoissa eli Sikun ja Sykkeen sisaruksia Sumo, Sopu ja Semi. Kilpailijoita luokkassa oli yhteensä 8kpl ja niistä siperialaisilla ajoi 3 kuskia, malamuuteilla yksi ja loput x rotuisilla.

Valjakkomme vuoro oli lähteä viimeisenä radalle. Tare oli ensimmäistä kertaa kisoissa johdossa siskonsa Tintin rinnalla. Se veti uskomattoman hyvin porukkaa ja he saivat kiinni edeltä lähteneen valjakon. Joonas pääsi sen ohi ja aika maalissa oli ensimmäisen päivän jälkeen 12:38.0 ja sijotus neljäs.

Kuva Jenna Heinäaho

Kuva Jenna Heinäaho

Kuva Jenna Heinäaho


Toisena päivänä lähtöjärjestys oli edellisen päivän ajan mukaan eli nyt ei pitäisi tulla ohituksia. Kolmantena ollut kilpailija oli saavuttanut n.2,5 minuutin eron, joten sijoituksen nostaminen oli erittäin epätodennäköistä. Ainahan sitä radalla voi sattua jotain ja kilpailija keskeyttää, mutta ajamalla ei heitä kiinni saisi.

Toisen päivän suoritus ei ollut ihan niin hyvä kuin ensimmäinen päivä, mm. Sikulla oli hetkittäin hieman hankaluuksia ja Joonas joutui jarruttelemaan. Tämä näkyi ajassa joka sunnuntaina oli sitten 13:06.2.

Lähtökeulintaa. Kuva Miia Koivumäki


Yhteenlaskettu loppuaika oli 25:44.2 ja keskinopeus 27,976km/h
Sijoitus neljäs ja siperianhuskyista paras!

Varsinkin Tare loisti suorituksellaan, se meni kun juna eteenpäin ja vei porukkaa varmoin ottein. Siitä saa olla ylpeä.

Kuva Jenna Heinäaho


Dengalle kisat olivat sen ensimmäiset. Sen suoriutui pyöräkoiran tehtävästään hienosti ja se kuuluu ehdottamasti jatkossakin kisaporukkaan.



Kiitos Antonille joka mahdollisti DR8 luokkaan osallistumisen lainaamalla koiria. Hänen koiristaan erityisesti Sumo teki upeaa työtä.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Erikoisnäyttely

Valitettavasti tämä päivitys tulee hieman myöhässä, koska tietokoneemme hajosi. Saimme sen kuitenkin taas kuntoon, ainakin hetkeksi.. Jos meistä ei kuulu, älkää ihmetelkö. Tekniikka on tämmöstä...

ERIKOISNÄYTTELY:

Saimme lapset hoitoon päiväksi  ja pääsimme lähtemään sponsorimme Junno Kallion kanssa siperianhuskyjen erikoisnäyttelyyn. Se vietettiin tänä vuonna Vihdissä, eli meiltä kotoa ei ollut matkaa kuin pari tuntia.

Navigaattorimme opasti ihme reittejä ja olimme myöhästyä kehistä. Ilmoitimme Taren nuorten luokkaan joka alkoi heti aamulla klo 10. Onneksi ehdimme.

Tare sai EH:n ja noottia tuli laihuudesta sekä edelleen tuosta käytöksestä.



Kefeus  King's Daler "Tare" kuvaaja Kirsti Parikka

Myös Syke oli ilmoitettu erkkariin. Se oli ilmoitettu käyttöluokkaan joka alkoi 13:30. Syke sai laatuarvosanaksi EH:n.

Pelkästään näyttelytulosten perässä ei erkkariin lähdetty vaan myös tapaamaan huskytuttuja ja viettämään mukavaa päivää katsellen siperianhuskya kehän laidalta.


JV-14 Syke  (kuvaaja Kirsti Parikka)


Lauma on myös kokenut taas muutoksia. Olemme etsineet Apassille uutta kotia keväästä asti. Syyskuun alusta se pääsi muuttamaan toisaalle. Nyt lauma on Kattia lukuun ottamatta nuorta porukkaa. Näistä puuttuu vielä iän tuoma varmuus mutta hienosti näilläkin pääsee.

perjantai 28. elokuuta 2015

Heinola KR ja valjastusta

Sunnuntaina 23.8 ajelin Heinolaan kaikkien rotujen näyttelyyn. Tuomarina toimi Tuula Savolainen jonka olin nettikirjoitusten perusteella mieltänyt hyväksi tuomaria aristavien koirien kanssa. Tämän takia ilmoitin Sikun joka jostain syysta alkoi reilu vuosi sitten väistämään tuomaria ihan kunnolla. Nyt sillä on hieman enemmän jo itsevarmuutta ja päätin kokeilla. Myös Tintti pääsi mukaan, sille tämä näyttely oli vuoden viimeinen.

Taas koiria oli ilmoitettu reilusti. Onneksi kehä alkoi heti 9:00 aamusta niin oli kiva ajella viileässä kelissä. Vasta kehän reunalle päästyä alkoi lämpötila nousemaan. Sikun vuoro oli ensimmäisenä ja tuomarivalinta osottautui hyväksi. Siku mulkoili häntä hieman aluksi mutta antoi lopulta koskea ja tutkia. Tuula oli kärsivällinen ja antoi aikaa ja mahdollisuuden koiralle eikä heti luovuttanut. Tykkäsin kovasti hänen tyylistään.

Kehät olivat hiekkakentällä ja lämpötila jatkoi nousuaan. Olin kaavaillut lähteväni heti Tintin arvostelun jälkeen pois välttääkseni keskipäivän kuumuuden. Sen tämän kesän näyttelytuloksien perusteella en odottanut kummempia, mutta sieltä tulikin ERI SA joten "jouduimme" jäämään vielä PN kehään. :) Sieltä tuli loppusijoitukseksi neljäs sija. Ensi vuonna jatkuu taas..


Koirat ovat nyt päässeet myös valjaisiin. Lämpötilat alkavat iltaisin olemaan jo ihan siedettäviä iltaisin. Valjakossamme on tänä vuonna kaksi uutta, Denga ja Kerttu. Kerttu pääsi kokeilemaan jo viime keväänä muutamia kertoja mutta nyt se on ihan samassa treenissä kun muutkin. Kertun kanssa on helppo toimia, se on innokkaasti lähdössä mukaan ja oppii asiat ilman että sitä täytyy varta vasten opettaa. Se pysyy pienhköstä koostaan huolimatta hyvin muiden vauhdissa eikä vetomotivaatiossa ole moitittavaa. Denga on myös osottautunut hyväksi lisäksi meidän porukkaan. Sille tuntui meidän valjakon säännöt olevan heti ensimmäisestä kerrasta selviä. Se osaa odottaa rauhassa lähtökäskyä ja sen saatuaan tekee töitä siinä missä muutkin.



Denga/Tare, Syke/Kerttu ja Tintti yksin johdossa. 



tiistai 18. elokuuta 2015

Denga

Laumaan muutti sunnuntaina virallisesti uusi koira, Denga. Se on asustellut kesän mittaan meillä jo koeajalla ja herra sopeutui laumaan lopulta ihan hyvin.

Aluksi Denga oli hirveän pentumainen ja leikkisä, se oli asustanut edellisessä kodissaan narttujen kanssa ollen porukan juniori. Täällä se kohtasi kuitenkin lauman ja muut urokset ja siitä kasvoi "yhdessä yössä" aikuinen. Siitä seurasi kahnauksia muiden urosten kanssa. Denga yritti jopa ihmisistä ottaa yliotetta mutta hyvin pian sille selvisi kuka täällä määrää. Nyt se alkaa olemaan jo sujut muun lauman kanssa ja ihmiselle se antoi nopeasti kruunun takaisin. Se pääsee syksyn vetotreeneihin ja tästä odotetaan hyvää lisää meidän kisaporukkaan.

Denga


Kehiä olemme myös taas kiertäneet. Tintin kanssa kävin 16.8 Sastamalan ryhmänäyttelyssä. Keli suosi ja sain seurata kehien kulkua aurinkoisessa säässä. Tintin sijoitus oli EH NUK1. Tykkään tuomareista jotka perustelevat valintojaan sekä laatuarvostelua. Tällä kertaa tuomari tuli myös sanomaan että koirassa ei muuta vikaa ole kuin pää. Se saisi olla hieman selkeämmin siperialaisen pää ja korvat pienemmät.

Mätsäreissä kävin Apassin kanssa nokialla pari viikkoa sitten. Taas keli oli hieno eikä sateenvarjolle ollut tarvetta. Apassi oli taas niin innokas esiintyjä ettei meinannut pysyä turkissaan. Lopulta kuitenkin sain sen rauhotettua ja sijotus oli SIN2. ihan BIS kehään asti ei päästy harmittavasti, mutta onneksi tyhjin käsin ei tarvinnut lähteä kotiin. :)


Pihan rakentelut alkavat myös olla pian valmiita. Suurimmat maansiirtotyöt ovat nyt tehty ja pari tarhaa pystytetty. Tällä kertaa päätimme kokeilla elementtitarhoja ja se osottautui helpommaksi menetelmäksi. Aika näyttää onko uusi tarha niin kestävä kuin vanhat tolppatarhat. Jatkossa teemme kaikki tarhat näin jos vaan kestävät.



torstai 30. heinäkuuta 2015

Kaiviskelua ja ompeluksia

Pari viikkoa on mennyt pihoja rakennellessa. Uudet systeemit tulevat toivottavasti helpottamaan koirien kanssa harrastamista huomattavasti. Joonas ammattitaitoisena kaivinkoneenkuljettajana on veljiensä ja minun avustuksella pystyttänyt tolpan jos toisenkin. Samalla tasasimme hieman nurmikkoa ja siistimme nurkkia villiintyneistä istutuksista. Nyt saa pojat pelata jalkapalloa ilman nilkan nyrjähtämisen vaaraa :)

Kaksoset seuraavat tarkkaavaisesti isänsä työtä


Koirat ovat viileiden kelien takia energisiä ja niiden kanssa on iltaisin yritetty aina jotakin keksiä. Valjaita ei pueta päälle ennenkun syksyllä taas mutta pallottelua ja erilaisia koulutuslenkkejä on niiden kanssa tehty. Nuoret saavat opetella suuntia ja muita käskyjä, vanhoille kertaus on opintojen äiti.

Teemme suuren osan tarvitsemistamme varusteista itse. Joonas tekee raudasta ja puusta, minä sitten kankaasta, nauhasta piiposta tms. Tällä hetkellä työlistalla on uudet vetoliinat sekä tossuja syksyn ja talven varalle. Toissapäivänä tuli ommeltua lähes kaikille uudet pannat.

brother työssään


Sarjatuotantoa


Syksyn suunnitelmissa on käydä vielä pari näyttelyä erikoisnäyttelyn lisäksi. Sitten alamme keskittymään koirien treenaukseen ja kisoihin. Käyttökokeitakin olisi syksyllä tarjolla mutta se jää vielä nähtäväksi osallistummeko niihin.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Oulun kansainväliset

Viikonloppu tuli vietettyä pohjosessa ja Oulun kansainvälisissä koiranäyttelyissä. Meillä oli mökki varattuna muhokselta johon saavuimme perjantai-iltana. Lapsia ei tällä kertaa otettu mukaan ja vietimme samalla pienen loman. Illat tuli vietettyä kalastaen, saunoen ja nauttien hiljaisuudesta ihan rauhassa.

Lauantaina emme osallistuneet näyttelyyn vaan saimme idean lähteä tapaamaan Ulla Halosta. Hän on kasvattanut koiria Ajatar kennelnimellä ja sieltä ovat Sikun ja Sykkeen suku. Pääsimme näkemään paljon setiä, tätejä, serkkuja ja kumminkaimoja. Ja tietysti sisko Sawun :)

Sunnuntaina oli sitten varsinainen näyttelypäivä. 31 huskya oli ilmoitettu ja meiltä kehään oli menossa Tare ja Tintti. Tare oli ihan ensimmäisenä vuorossa ja sille paukahti ERI. Tuomari oli nihkeä jakamaan SA:ta. Tarelta se rokotti turkista ja jännittyneestä käytöksestä sen verran. Onhan tuo puoliksi lähtenyt turkki hieman epä-edustava :D


Tare tutkimuksissa

Ja pönötyskuva.

Ehkä täytyy vähän vielä treenata juoksemista.


Hieno keli odotella omaa vuoroaan


Tintin arvosanaa pudotti liian suuret korvat ja ahtaat kintereet. Korvista sanominen tuntui ehkä vähän oudolta mutta se oli hänen näkemyksensä. Eihän ne mistään pienimmästä päästä tietysti olekaan. Eli Tintti sai EH:n.
Nuoret nartut



Positiivinen yllätys tuomarilta kun hän tuli henkilökohtaisesti kertomaan mikä arvosanaa tiputti.



tiistai 7. heinäkuuta 2015

Mätsäreissä

Lauantaina menin Tintin, Taren ja Apassin kanssa mätsäriin. Tintti kisasi isoissa aikuisissa ja Apassi veteraaneissa. Tarea opetin ennen kehien alkua juoksemaan ympyrää. Ihan kohtuullisesti se menee mutta hieman vielä jännittää outoa tilannetta.

Kerrankin kehät menivät nopeasti eteenpäin ja Tintti sai punaisen nauhan. Loppukehissä se sijoittui neljänneksi! Hyvä Tintti, se on oppinut hienosti kehäkäytöksen vaikkei ole montaa kertaa ollutkaan. Oppivainen veijari.






Apassin kanssa kilpaili kaksi muutakin veteraania ja niille ei nauhoja jaettu ollenkaan. Kaikki kolme kisasimme samaan aikaan ja Apassi oli odottanut vuoroaan niin kauan, että se näytti lähinnä siltä kun sen turkissa olisi ollut muurahaispesä. Se sijoittui kolmanneksi. Apassi on niin innoissaan aina esiintymässä :)


Kotiin tuomisia sijoituksista.






maanantai 22. kesäkuuta 2015

Kesälomailua

Kun koirilta loppuvat keväällä työt, alkaa meidän työ keksiä koirille tekemistä. Siperianhusky on todella aktiivinen rotu, eikä sille voi sanoa että nyt lepäät, syksyllä alkaa hommat taas. Remmilenkit ovat ihan yhtä tyhjän kanssa ja varsinaista juoksutarhaa ei meillä ole koska emme ole omistaneet karkaavia koiria. Emme omista sellaisia vieläkään mutta tänä kesänä emme ole päästäneet koiria juurikaan vapaaksi. Täällä on ollut nyt hieman ylimitoitusta tarhojen määrässä, joten purimme tuosta vanhimmasta tarhasta väliseinät pois ja saimme siitä pienen "juoksutarhan". Koirat ovat siellä saaneet viettää meidän kanssa aikaansa isona laumana palloa jahdaten. Siku ja Tare ovat löytäneet oman sisäisen noutajansa ja ne ovat aina ensimmäisinä palloa hakemassa.  


Joonas on hakemassa palloa sisältä

Palkintojenjako


Kesään kuuluu myös uiminen. Tintti nauttii sydämensä kyllyydestä vedestä ja hyppää rannalta aina hienon pommin jorpakkoon. :) Katti on toinen joka ei vettä pelkää mutta sen arvokkuudelle ei mitkään pommit sovi. Se mielummin kahlailee ja välillä käy vähän syvemmällä. Muut vaativat pientä suostuttelua ja senkin jälkeen käväisevät vain pikaisesti. 


Donnan lähdön jälkeen koko lauma oli aluksi todella apaattinen. Varsinkin Apassi jolle Donna oli kaikkein rakkain. Ajan kanssa sen suru helpotti ja nyt tuntuu siltä että se on taas oma itsensä. Donnan terveydentila sai Apassin käyttäytymään kovin kireästi muita kohtaan ja se aiheutti koko lauman välille jännitteitä. Nyt tilanne on helpottanut ja koirat tuntuvat olevan todella paljon rennompia toistensa kanssa. 




Leikki menee joskus melko rajuksi näillä kahdella

Veljekset nauttivat auringosta

torstai 4. kesäkuuta 2015

1 narttu vähemmän

Donna siirtyi muistojen kirjoihin. Sen matka meidän kanssa jäi valitettavan lyhyeksi.


Nyt olet vapaa ja mukana tuulen,
saat kulkea rajalla ajattomuuden.
Olet kimallus tähtien, pilven lento,
kasteisen aamun pisara hento




sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Jämin epäviralliset

Jämillä kisattiin kauden viimeiset kisat ja Joonas ajoi DR8 luokassa. Nyt ajo sujui jo suhteellisen hyvin ja aika oli sen mukainen. 8:24.6 joka tarkoittaa sitä, että koirat juoksivat liki 30km/h. Se on todella hyvä saavutus ja saa olla ylpeä koirista. Tähän on hyvä päättää kisakausi ja jatkaa sitten syksyllä. Kesällä koirat saavat lomaa ja ladata akkuja syksyä varten. Käymme kiertämässä match show rinkejä aina kun mahdollista ja pariin viralliseenkin näyttelyyn on tullut taas koiria ilmotettua.

lauantai 16. toukokuuta 2015

Ruoveden RN

Tänään pyörittiin taas kehässä, tällä kertaa ruovedellä. Paikan päälle oli helppo tulla ja mahtavaa oli kun sai auton suoraan kehän laitaan! Pelkäsinkin että joudun raahaamaan koko omaisuuttani monta kilometriä kehille. Positiivinen yllätys :)

Mukaan mittelöihin oli ilmoitettu huimat 22kpl siperianhuskyja. Syke oli saanut tälle päivälle jonkun ihmeellisen itsevarmuuspiikin eikä muut urokset hetkauttanut sitä suuntaan tai toiseen. Se juoksi kepein askelin kiltisti mun vieressä ja seisoi nätisti paikallaan. Tästä jäi tosi positiivinen maku niin koiralle kun minullekin ja voin sen nyt hyvillä mielin jättää pienelle näyttelylomalle kasvattamaan miehekästä olemustaan. Tuloksena tänään ERI SA NUK1 PU2 VARASERT.



keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Jämin kevätajot ja sastamalan RN

9.5 Joonas osallistui DR8 luokkaan jämin kevätajoihin. Joonas oli pukeutunut asiaan kuuluvalla tavalla ja oli törmäystestinukke. Hänen asunsa palkittiin kolmen parhaan asun joukossa! :)


Maalissa! Kuvaaja Susan Talasmäki


Kisat menivät ihan ok, vaikka toisaalta harjoitusten perusteella paremminkin olisi voinut mennä. Osa koirista ei tehnyt töitä ihan niin motivoituneena mitä olivat edellisellä kerralla tehneet ja tämä laski aikaa ja nopeutta. No, koirat ovat nuoria ja startteja luvattoman vähän alla että ihme kun vauhti pysyi edes noin kohtuullisena. Tämä ei kuitenkaan laskenut motivaatiota osallistua uudestaankin, päinvastoin! :) Tiedämme koirista löytyvän potentiaalia parempaankin aikaan joten se täytyy vaan saada esiin kisoissa. 23.5 on jämillä epäviralliset kisat ja sinne olisi tarkoitus mennä. Katsotaan minkälaisella kokoonpanolla starttiviivalle mennään. Syke on nyt toista kertaa kisoissa mukana myös.


Sastamalan ryhmänäyttelyä vietimme sateisen harmaassa kelissä. Liikenteen ohjaus ja järjestelyt olivat kuitenkin hyvät ja kehät parkkipaikkojen vieressä, joten minulle ei tullut kovin suurta ongelmaa mennä kaksosten ja koiran kanssa paikan päälle. Sain lasten rattaat ihan tuomarin teltan viereen mikä oli tosi positiivinen juttu. Varalla olin kuitenkin pyytänyt ystäväni mukaan ettei tarvitse jättää lapsia yksin.
Tuomarina toimi Juha Putkonen. Hänen arvostelunsa oli kattava ja ihan koiran näköinen, ERI SA tuli mihin olen tosi tyytyväinen. PU kehässä Syke joutui kuitenkin juoksemaan aikuisten (ja sen mielestä pelottavien) urosten edellä ja koko esiintyminen meni ihan plörinäksi. Ennen on tapahtunut samalla tavalla, esimerkiksi voittaja-näyttelyssä. No, nämä on tämmöisiä juttuja mille ei voi mitään, enkä tiedä vaikuttiko se sijoituksiin. Emme kuitenkaan huonoille hävinneet, komeita olivat sijoittuneet koirat. En jäänyt katselemaan narttujen luokkia koska lapset alkoivat jo kitisemään väsymystään.

Ensi lauantaina olisi tarkoitus osallistua Ruoveden ryhmikseen ja se on kevään viimeinen näyttely. Seuraavaksi suuntaan leikkimielisiin match show kehiin ja ehkä kesällä tai loppukesästä sitten taas virallisiin näyttelyihin. Erikoisnäyttelyyn nyt ainakin olisi tarkoitus päästä muutaman koiran kanssa.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Ja taas jämillä

Eilen kaikki 4 lasta ja 8 koiraa pääsivät "haukkuretkelle", eli siis kimppatreeneihin jämille. Olimme sopineet sinne taas muutamien valjakoiden kokoontumisen ennen ensi lauantain kisaa. Meillä on tarkoitus taas kasata omista ja lainakoirista 8 koiran valjakko. Samat koirat kuin ohkolassa mutta tällä kertaa myös Tintti on mukana.

Ensin matkaan lähti Arto koirineen ja heidän juostua vähän matkaa starttasi Joonas omalla valjakollaan. Kypäräkamerasta saimme kuvaa ja hienosti menee! :) Nuoret koirat kotikentällään pistivät tassua toisen eteen ja vauhti oli sen mukaista. Puolenvälin jälkeen alkoikin jo horisontissa näkymään tuttu selkä. Pian vauhtitreenit muuttuvatkin ohitustreeneiksi. Maalisuoralla treenit muuttuikin sitten jo pieneksi kisailuksi kun rinnakkain ajavat musherit kannustivat koiriaan maaliin!




Heidän ajelun jälkeen oli sitten toisen porukan aika lähteä. Saimme Kertun ja Sykkeen toiseen valjakkoon ja itse otin kickbiken eteen Donnan ja Apassin. Meidänkin ajot sujuivat ihan hyvin. Emme tietenkään menneet niin kovaa, sunnuntai-ajelua huvin vuoksi lähinnä. Saimme niskaamme myös ihanan vesi- ja räntäsateen.

Ajojen jälkeen grillasimme nuotiolla makkarat ja jutustelimme niitä näitä. Jämin kisoissa olisi tarkoitus olla "naamiaiset", eli kuskit ja handlerit voivat pukeutua halutessaan johonkin asuun. Saimme hyvät naurut kun mietimme vaihtoehtoja :) Katsotaan nyt minkälaista asustusta kukin sitten laittaa päällensä.






sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kisoja ja näyttelyä


Eilen kävin Tintin ja Sykkeen kanssa harjavallan ryhmänäyttelyssä. Kehät olivat ulkona ja saimme nauttia hienosta aurinkoisesta ilmasta. Matkalle mukaan otin kaksi lastamme ja sain onneksi apukädeksi siskoni mukaan. Tuttavaltani sain lainaan myös näyttelyhäkin jossa koirat vetelivät sikeitä ennen kehän alkua.

Koirat käyttäytyivät todella hienosti koko matkan ja esiintyivät hyvin. Tuomari antoi mielestäni ihan hyvän kirjallisen arvostelun, mutta silti arvosanaksi Syke sai EH:n ja Tintti putosi H:n tasoon. En oikein ymmärrä minkä takia, ehkä se oli väärän värinen :D. Tuomarin mieltymys oli enemmän show-linjan koirissa. Suvuista mitään tietämätön siskonikin sanoi, että "elokuva-huskit" näköjään voittivat.

Syke


Tintin kanssa odotellaan vuoroa


Joonas kävi Katin, Sikun ja Taren kanssa ohkolan kevätajoissa. Hän sai sinne lainakoiria mukaan, Semi, Sopu, Säde ja Sumo juoksivat myös tiimissä. Kattia lukuunottamatta kaikki nuoria koiria, Tare kuopuksena 1v 2kk, muut 1v 7kk. Neljä lainakoiraa ensimmäistä kertaa kisoissa. Kisa meni tosi hienosti, koirat eivät stressanneet matkustamisesta ja juoksivat hienosti toiseksi n. 26km/h nopeutta!

Parin viikon päästä on jämin kevätajot, sinne pyrimme kasaamaan myös 8 koiran tiimin. Valitettavasti itse en pääse katsomaan/handleriksi, koska samana päivänä on Sastamalan RN ja sinne olen ilmottanut Sykkeen.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Käyttökoe

18.4 Saimme lapset hoitoon ja lähdimme jyllin käyttökokeeseen. Saimme kärryn ja pari koiraa lainaan tuttavaltamme ja valjakossamme juoksi yhteensä 7 koiraa. Meidän vuoro oli kolmantena.

Ihan ensimmäiseksi tuotiin ihana pieni valkoinen koira häiriöksi ja katsottiin kuinka ne siihen suhtautuu. Sykkeelle tuotti hiemaan ongelmaa kun taas Katti oli vaan kiinnostunut katsomaan mikä se oikein on. Sitten lähdettiin liikkeelle. Joonas istui kyydissä huudellen käskyt ja tuomari oli "ratissa".Hankalaksi sen teki se, että olemme ennenkin siellä ajaneet ja Katti muisti mistä ollaan aikaisemmin menty. Sieltähän se sitten koitti mennä uudestaankin. Ja kun Joonas ei tiennyt mihin tuomari seuraavaksi käskee, hänen epävarmuus suunnista heijastui heti myös Katin suoritukseen epävarmuutena. Reitille sattui myös paha paikka, risteykseen oli sijoitettu häiriövaljakko ja heti sen perään kaksi pientä koiraa tien reunaan. Niiden välistä piti sitten pujahtaa ja jatkaa suoraan. Se ei mennyt kovin hyvin, Katti meinasi kääntyä risteyksestä ensin oikealle takaisin varikolle. Onneksi se kuitenkin lopuksi tajusi mihin pitää mennä ja olisi vienyt hienosti valjakon pikkukoirista ohi. Tuomari kuitenkin hidasti vauhtia juuri koirien kohdalla ja Syke ampaisi tietysti niiden kimppuun. Harmittava takaisku joka pudotti Sykkeen pisteitä paljon.

Takaisin autolle päästyään tuomari antoi suullista palautetta suoriuksesta. Jäimme odottamaan pisteiden laskua ja palkintojen jakoa. Kävimme ajamassa tässä välissä vielä yhden lenkin ja sinne pääsi myös Kerttu mukaan. Olin itse kyydissä ja Joonas ajoi. Tämä lenkki oli todella erilainen kun koesuoritus. Upea tunne kun kaikki epävarmuus Katin johdosta oli tiessään ja se totteli jokaisen käskyn kerrasta ja häntä heiluen. Jos tuomari olisi ollut tällä kertaa mukana, olisi Katti varmasti saanut täydet pisteet :)

Palkintojen jaossa Katti sai tuloksen REKÄ-JOH-2 pistein 52 ja Syke REKÄ-YLE-2 pistein 46. Katti oli myös paras johtaja ja sai hienon lautasen. Harmittaa ainoastaan se, että jos Katti olisi saanut yhden pisteen enemmän, siitä olisi tullut KVA. Ehkä sitten ensi kerralla :)

Katti ja Joonas palkintojen jaossa






keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Aurinkoista kevättä

Lumet on nyt sulaneet lähes kokonaan ja koirien treenimatkoja on lyhennetty. Kerttukin on päässyt jo muutamia kertoja kokeilemaan rekikoiran elämää ja se on suoriutunut todella hienosti. En epäile yhtään etteikö se tulevaisuudessa suoriutuisi tehtävästään kunnialla.

Viime syksynä haimme kennelnimeä ja 30.3 fci hyväksyi meille nimeksi Timattihangen. Tämä tuo ehkä vähän muutoksia myös tähän blogiin.Pentuesuunnitelmista sen verran, että niitä on paljonkin mutta katsotaan koska mitäkin toteutuu. Luontoäidillä on aina se viimenen sana sanottavana :)

Meillä kävi myös Nala sekä muita Sikun ja Sykkeen sisaruksia kylässä. Kävimme ajelemassa taas sekavaljakolla ja mietimme koirien yhdistämistä myös kevään kisoihin. Kisat harmillisesti sattuvat samoille päiville kun näyttelyt joihin olen ilmoittanut Tintin ja Sykkeen. Eli meiltä loppuvat omat koirat isompiin luokkiin. Onneksi apu löytyy läheltä :) Nyt kun Apassi ja Donna ovat lähdössä uusille urille, ei meille jää kuin 6 koiraa ja niistä yksi on alaikäinen Kerttu. Kaksi lähtee näyttelyyn joten jäljelle jää Siku, Katti ja Tare. Vaikka ne ovatkin kaikki hyviä koiria, ei niillä kolmestaan kisoissa pärjätä.

Ilmottauduimme myös kevään käyttökokeeseen joka on ensi viikolla jyllissä. Eli samassa paikassa missä pikkujoulut olivat. Käydään nyt katsomassa minkälaista puuhaa se on ja kuinka koirat pärjäävät. Katti on ilmoitettu JOH luokkaan ja Syke YLE luokkaan.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Rautavaara

Matkustimme Rautavaaraan suomalaisen siperianhuskyseuran seuramestaruuskilpailuihin perjantaina 13.3. Epäonnen päivästä huolimatta meillä meni kaikki nappiin. Jätimme puolet lapsista matkan varrelle viikonloppuhoitoon ja vanhimmat pääsivät mukaan. Saavuimme metsäkartanolle puoli yhdeksän maissa ja ehdimme illan ajajien kokoukseen. Meillä oli mukana Katti, Tintti, Tare, Siku, Syke ja Kerttu. Kaikki muut oli ilmotettu kisaan paitsi Kerttu. Nyt illalla pitäisi tehdä päätös, ketkä neljä otetaan huomenna valjaisiin. Vaihtoehtona oli jättää Siku tai Syke. Valitsimme Sykkeen mukaan valjakkoon ja se osottautui myöhemmin juuri oikeaksi vaihtoehdoksi.

Lauantaina alkoivat kisat ja meidän lähtö oli vasta kahdelta iltapäivällä, joten heräsimme aamulla rauhassa aamupalalle ja katselemaan isompien luokkien lähtöjä. Päivä lämpeni nopeasti ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Meille se oli tietysti mukava katselukeli mutta koirille huonompi juttu. ne talviturkeissaan joutuisivat kohta juoksemaan 8km täysillä.

Lähtö läheni ja aloimme valmistautumaan starttiin. Kaikki muut olivat innoissaan paitsi Siku. Se vaikutti todella apaattiselta ja stressaantuneelta. Onneksi se valikoitui pois kisatiimistä ja se sai jäädä Kertun kanssa ketjuun. Valjastimme muut reen eteen. Johdossa oli tietysti Katti ja sen rinnalla Tintti, perässä tulivat pojat. Tämä oli kaikille muille ensimmäinen kilpailu paitsi Katille. Jokainen koira osasi käyttäytyä kuitenkin todella hienosti ja pian valjakko olikin jo uralla. Itselleni odottaminen on aina tuskaa ja jännitystä meneekö kaikki hyvin. Koirat olivat juosseet noin 5km todella hienosti ja nopeasti ohittaen kolme valjakkoa. Sitten matkanteko tyssäsi täysin. Ihmettelimme mistä se johtui ja epäilimme ensin lämpötilaa. Tarkemmissa tutkimuksissa huomasimme jokaiselta koiralta meneen anturoita rikki ja tiesimme heti vauhdin loppuneen sen takia. Ura vaikutti todella hyvältä mutta olikin sitten meidän koirien tassuille huono. Mietimme mitä tekisimme ja ainoa vaihtoehto kisan jatkamiselle olisi hankkia koirille jostain tossut. Meillä ei ollut mukana ainuttakaan kun eihän meillä käynyt pienessä mielessäkään että niitä tarvitsisi.

Onneksi kanssakilpailija tuli hätiin ja saimme lainattua jokaiselle tohvelit jalkaan, jes. :) Voisimme jatkaa kilpailua ja startata huomenna. Tässä kohtaa sijoitus oli kuudes.

Sunnuntai päivä meni lähestulkoon samalla kaavalla kun lauantaikin. Siku oli taas oma itsensä onneksi ja muutkin koirat palautuneet eilisestä hyvin. Startti oli kuitenkin vähän aikasemmin onneksi. Mietimme kuinka saisimme kilpailun onnistumaan niin, että kaikki tulevat ehjänä ja positiivisella mielellä maaliin. Päätimme yhteistuumin ottaa heti lähdössä vauhdit pois ja antaa koirien juosta rauhallisesti maaliin. Näin siinä sitten kävi ja koirat tulivat häntä heiluen takaisin varikolle. Sijoitus putosi yhdellä eli lopputuloksissa olimme seitsemäntenä. Kilpailukokeessa on 15kk ikäraja eli Tintti ja Tare jäivät ilman tulosta, Katti ja Syke saivat REK3.



Sunnuntain lähtö.

Vauhdin hurmaa uralla. Kuvaaja Riitta Männikkö

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Kevättä ilmassa

Kevät tulee kohisten ja se tarkoittaa sitä, että reki on pistetty nyt syrjään ja treenit juostaan mönkijällä tai syksyllä rakennetulla nelipyörällä. Kickbike on myös tallissa odottamassa 1 ja 2 koiran treenaamista. Tassut ovat kovilla murskeella ja tossut pitää ottaa käyttöön. Tämä ei ole valjakkoharrastajan parasta aikaa vuodesta, olisihan tämä talvi voinut vielä vaikka kuukauden jatkua.

Kevät on myös juoksujen aikaa, Donna aloitti ne ensimmäisenä muutama päivä sitten. Vielä urokset ovat osanneet käyttäytyä siivosti. Tärppipäivät kun lähestyvät, konsertti ja toisilleen uhoaminen alkaa taas. Syksyllä Katti aloitti juoksunsa Donnan jälkeen, joten ne voivat olla pian myös odotettavissa.

Ensi viikonloppuna on tämän vuoden ensimmäinen kilpailu. Osallistumme suomalaisen siperianhuskyseuran mestaruuskilpailuun SP4 RNB1 luokkaan. Siinä kilpailevat rekisteröidyt siperianhuskyt 4 koiran valjakoissa. Matkana 8km ja se juostaan kahtena päivänä, lauantaina ja sunnuntaina.

Kevät tarkoittaa myös sitä, että näyttelyitä alkaa olemaan enemmän. Olen ilmottanut koiria sinne ja tänne. Syke oli viime syksynä pelkkää jalkaa ja nyt se on kehittynyt aikuismaisemmaksi ja "raskastekoisemmaksi", joten katsotaan kuinka sen arvostelut muuttuvat. Tintti ja Kerttu pääsevät myös kehään kevään aikana :)

maanantai 23. helmikuuta 2015

Rapakeliä

Joka ainoa tie on ollut niin kamalaa peilijäätikköä että koirien ajelutus ja liikutus ylipäätään on vaatinut pientä aivotyötä. Yhtään asiaa ei auta se, että meillä vanha puureki tuli tiensä päähän.. Sen ohjauskaari katkesi jo aikaisemmin, mutta se ei ole niin haitannut. Kävimme ajelulla sillä yhdessä ja moottorikelkat olivat tehneet urasta niin möykkyisen, että näinhän siinä sitten kävi:


Haljennutta puuta

Irronneta osia

Täytyy varmaan ostaa uusi.. Harmi kun tommosta samanlaista ei taida saada enää mistään.

Kävimme harjottelemassa myös näyttelyhommia Tintin ja Kertun kanssa. Pirkkalassa oli pentumätsäri Muppet eläintarvikeliikkeessä ja lähdimme koittamaan kuinka nämä pariin kertaan harjotellut asiat, seisominen ja juokseminen sujuu suuressa maailmassa.

Paikalla oli aika paljon osallistujia ja tilat olivat aika ahtaat kehän läheisyydessä. Koska olin tuntia ennen ennakkoilmottautumisen päättymistä ilmoittautunut, oli vuoromme viimeisten joukossa. Ja päädyimme kaiken lisäksi mittelemään kehään toisiamme vastaan. Joonas esitti Tintin ja minä Kertun. Voi kun olin ylpeä pennuistamme, molemmat seiso asiallisesti, anto tuomarin tutkia ja juoksi kauniisti vierellä. Itse olisin valinnut Tintin voittoon, mutta tuomarin mielestä Kertun liike oli parempi, joten se sai punaisen nauhan ja Tintti sinisen.

Lopulliset tulokset ryhmäkehistä myös yllättivät positiivisesti. Joonas esitti Tintin sinisten ryhmän neljänneksi.!



 ja itse sijoituin Kertun kanssa punaisten kakkoseksi!




Tästä on hyvä jatkaa virallisiin näyttelyihin, koirat ainakin tietää mitä siellä kehässä pitää tehdä. :)