maanantai 22. kesäkuuta 2015

Kesälomailua

Kun koirilta loppuvat keväällä työt, alkaa meidän työ keksiä koirille tekemistä. Siperianhusky on todella aktiivinen rotu, eikä sille voi sanoa että nyt lepäät, syksyllä alkaa hommat taas. Remmilenkit ovat ihan yhtä tyhjän kanssa ja varsinaista juoksutarhaa ei meillä ole koska emme ole omistaneet karkaavia koiria. Emme omista sellaisia vieläkään mutta tänä kesänä emme ole päästäneet koiria juurikaan vapaaksi. Täällä on ollut nyt hieman ylimitoitusta tarhojen määrässä, joten purimme tuosta vanhimmasta tarhasta väliseinät pois ja saimme siitä pienen "juoksutarhan". Koirat ovat siellä saaneet viettää meidän kanssa aikaansa isona laumana palloa jahdaten. Siku ja Tare ovat löytäneet oman sisäisen noutajansa ja ne ovat aina ensimmäisinä palloa hakemassa.  


Joonas on hakemassa palloa sisältä

Palkintojenjako


Kesään kuuluu myös uiminen. Tintti nauttii sydämensä kyllyydestä vedestä ja hyppää rannalta aina hienon pommin jorpakkoon. :) Katti on toinen joka ei vettä pelkää mutta sen arvokkuudelle ei mitkään pommit sovi. Se mielummin kahlailee ja välillä käy vähän syvemmällä. Muut vaativat pientä suostuttelua ja senkin jälkeen käväisevät vain pikaisesti. 


Donnan lähdön jälkeen koko lauma oli aluksi todella apaattinen. Varsinkin Apassi jolle Donna oli kaikkein rakkain. Ajan kanssa sen suru helpotti ja nyt tuntuu siltä että se on taas oma itsensä. Donnan terveydentila sai Apassin käyttäytymään kovin kireästi muita kohtaan ja se aiheutti koko lauman välille jännitteitä. Nyt tilanne on helpottanut ja koirat tuntuvat olevan todella paljon rennompia toistensa kanssa. 




Leikki menee joskus melko rajuksi näillä kahdella

Veljekset nauttivat auringosta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti