maanantai 18. tammikuuta 2016

Winter Dog Show

Turussa oli lauantaina 16.1 tämän vuoden ensimmäinen näyttely. Sinne meiltä lähti Syke ja Kerttu. Kertulle tämä oli ensimmäinen virallinen näyttely.

Siperianhuskyt olivat kehässä viimeisenä joten saimme seurailla kehien kulkua kaikessa rauhassa. Tuomarina tällä kertaa toimi Jussi Liimatainen.

Sykkeen esiintyminen oli surkein sen koko näyttelyuralla, se istui kun piti seistä ja pomppelehti kun piti juosta. Tuloksena EH KÄK2. Arvostelussa sen virheiksi lueteltiin kapea kuono, ilmava vaikutelma ja niukat etukulmaukset.



Kertun esiintyminen oli esimerkillistä ja tuomari kirjoitti siitä hyvän ja kauniin arvostelun. Kertun siro olemus ja liikkeen voimattomuus toi tulokseksi EH NUK1.

Kotosalla reki on kaivettu kesälomalta käyttöön ja mönkijä siirretty toistaiseksi talvilomalle. Pennut ovat kasvaneet ja kehuttyneet hurjasti. Kauko on löytänyt Tintistä itselleen leikkikaverin ja ne viettävät mielellään aikaa toistensa kanssa. Nitro on vastaavasti Taren kanssa hyvää pataa. Näsä on kaikkien kaveri ja Nagu viihtyy emänsä kanssa, ne ovatkin kuin kaksi marjaa.

Nagu ja Katti


Näsä

Tintti


Nitro ja Nagu 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti