sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Käyttökoe kauhajoella

20.2 pakkasimme koirat autoon ja lähdimme kauhajoelle käyttökokeeseen. Olimme ilmoittaneet Katin ja Tintin johtajaluokkaan. Saimme lapsenvahdin ja pääsimme kahdestaan matkaan.

Kokeeseen oli ilmoitettu paljon koiria, arvosteluvuoromme oli viidentenä. Aika mateli hitaasti mutta saimme onneksi katsoa muiden suorituksia ennen omaamme. Koe ajettiin kokonaisuudessaan koepaikan pihapiirissä ja viereisellä pellolla.

Vuoromme koitti ja koirien siruja tultiin tarkistamaan. Katin siru löytyi heti, mutta Tintin ei millään. Sitä käänneltiin ja väänneltiin eikä kuulunut piippausta. Tuomarikin tuli kyselemään että löytyykö, no ei. Päätettiin yhdessä siirtää vuoroamme ja seuraava valjakko sai startata ennen meitä. Sirun metsästys jatkui edellisen kokeen ajan. Ei edelleenkään. Ruokataukokin olisi pian luvassa ja vuoromme siirtyi yhä pidemmälle löytymättömän sirun takia. Mietimme mitä sitten tehdään, vaihdetaanko koira kokeeseen vai arvosellaanko Katti yksin. Onneksi sirun tarkastaja sanoi että hänellä on puhelinnumero läheiselle tunnistusmerkitsijälle, voisimme kysyä jos hän tulisi paikalle lyömään uuden sirun niskaan. Soitimme hänelle, mutta hän ei pääsisi tulemaan paikalle, ainoa vaihtoehto olisi mennä hänen luokseen sirutukselle. Tässä kohtaa jo luovutimme ja olimme jo menossa vaihtamaan arvosteltavaa koiraa. Onneksi tuomari ja muu järjestävä taho kuitenkin kannusti meitä lähtemään ja lupasi vaihtaa vuoromme viimeiseksi. Ehtisimme hyvin ajaa 25km siruttajan luokse ja takaisin kokeeseen. 
Ei sitten muuta kun koirat autoon ja menoksi, Tintti sai uuden sirun ja palasimme koepaikalle. Jouduimme taas odottamaan uutta vuoroa. Nyt kuitenkin kaikki oli ok ja Tinttikin mukana kokeessa!

Tare ja Tintti odottelevat lähtöä

Kerttu varikolla


Itse koe meni juuri siten kun odotimmekin, harmillisesti pari pientä erhettä tuli suunnissa ja pysähtyminen ei tapahtunut ihan täysin ilman jarrua. Muista osa-alueista molemmat saivat täydet pisteet. Kokeessa häiriönä oli mm. lihaisia herkkuja reitillä, erilaisia hajujälkiä, muutama häiriökoira ja toinen valjakko. Moottorikelkka piti myös osata kohdata ja ohittaa. Hankaluutta toi myös koko ajan näköpiirissä ollut parkkipaikka. Valjaissa oli Tintin ja Katin lisäksi myös Kerttu, Tare ja Denga. Ne selvittivät radan myös puhtaasti vaikkei niitä virallisesti arvosteltukaan. 

Kokeen paras koira oli yle luokan koira pistein 58/60, mutta Katti ja Tintti jakoivat parhaan johtajan paikan pistein 56/60 ja saivat siten siis REKÄ JOH1 tulokset kumpikin. Katti valioitui tuloksen myötä suomen käyttövalioksi! :)

Ilonen musher ja johtajat :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti