Syksyllä teimme päätöksen, että kisaamme puhtailla siperianhuskeilla vain tämän talven ja myymme ne Kattia lukuun ottamatta sitten keväällä. Olemme siis pikkuhiljaa siirtyneet ajamaan risteytyskoirilla.
Siirryimme treeneissä vauhdin ylläpitoon ja matkan pidentämiseen. Selkeästi koirat ovat olleet "samaa sakkia" koko syksyn mutta nyt ero kasvoi niin suureksi, että käsissä oli kaksi eri tasoista valjakkoa, jotka pitäisi treenata erikseen. Ei sovi mitenkään päin meidän elämäämme. Vuorokaudesta loppuu tunnit kun töissä pitää silti käydä ja lapsetkin huomioida. Joten päätimme aikaistaa aikataulua myydä treenatut koirat. Kaikille tuntuikin löytyvän halukkaita ottajia useita. Ja jo viikon päästä suurin osa oli muuttanut.
Mutta sitten tuli hetki jolloin olisi Näsä pitänyt antaa pois. Näsä on super. Se on valjakon johtaja, sosiaalinen laumassa, tulee kaikkien kanssa toimeen, se on helppo käsitellä, äärimmäisen kiltti, huippuvetopää, se syö ja juo aina, sillä on hyvät tassut ja sopivasti turkkia. Ja mikä tärkeintä, se pysyy risteytyskoirien vauhdissa mukana. Eikä vain mukana vaan juoksee siellä keulassa. Siinä alkoi päätös hieman mietityttämään. Mikä on loppujen lopuksi Näsän myymisen syy? Aivan.. ei semmoista ole.
Joten kotiin jää luppakorvia johdattamaan ja tuleville johtajille käskyjä opettamaan oma kasvattimme, paras siperialainen joka tällä tontilla on syntynyt ja elänyt.
Timanttihangen Näsä
