perjantai 28. elokuuta 2015

Heinola KR ja valjastusta

Sunnuntaina 23.8 ajelin Heinolaan kaikkien rotujen näyttelyyn. Tuomarina toimi Tuula Savolainen jonka olin nettikirjoitusten perusteella mieltänyt hyväksi tuomaria aristavien koirien kanssa. Tämän takia ilmoitin Sikun joka jostain syysta alkoi reilu vuosi sitten väistämään tuomaria ihan kunnolla. Nyt sillä on hieman enemmän jo itsevarmuutta ja päätin kokeilla. Myös Tintti pääsi mukaan, sille tämä näyttely oli vuoden viimeinen.

Taas koiria oli ilmoitettu reilusti. Onneksi kehä alkoi heti 9:00 aamusta niin oli kiva ajella viileässä kelissä. Vasta kehän reunalle päästyä alkoi lämpötila nousemaan. Sikun vuoro oli ensimmäisenä ja tuomarivalinta osottautui hyväksi. Siku mulkoili häntä hieman aluksi mutta antoi lopulta koskea ja tutkia. Tuula oli kärsivällinen ja antoi aikaa ja mahdollisuuden koiralle eikä heti luovuttanut. Tykkäsin kovasti hänen tyylistään.

Kehät olivat hiekkakentällä ja lämpötila jatkoi nousuaan. Olin kaavaillut lähteväni heti Tintin arvostelun jälkeen pois välttääkseni keskipäivän kuumuuden. Sen tämän kesän näyttelytuloksien perusteella en odottanut kummempia, mutta sieltä tulikin ERI SA joten "jouduimme" jäämään vielä PN kehään. :) Sieltä tuli loppusijoitukseksi neljäs sija. Ensi vuonna jatkuu taas..


Koirat ovat nyt päässeet myös valjaisiin. Lämpötilat alkavat iltaisin olemaan jo ihan siedettäviä iltaisin. Valjakossamme on tänä vuonna kaksi uutta, Denga ja Kerttu. Kerttu pääsi kokeilemaan jo viime keväänä muutamia kertoja mutta nyt se on ihan samassa treenissä kun muutkin. Kertun kanssa on helppo toimia, se on innokkaasti lähdössä mukaan ja oppii asiat ilman että sitä täytyy varta vasten opettaa. Se pysyy pienhköstä koostaan huolimatta hyvin muiden vauhdissa eikä vetomotivaatiossa ole moitittavaa. Denga on myös osottautunut hyväksi lisäksi meidän porukkaan. Sille tuntui meidän valjakon säännöt olevan heti ensimmäisestä kerrasta selviä. Se osaa odottaa rauhassa lähtökäskyä ja sen saatuaan tekee töitä siinä missä muutkin.



Denga/Tare, Syke/Kerttu ja Tintti yksin johdossa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti