tiistai 18. elokuuta 2015

Denga

Laumaan muutti sunnuntaina virallisesti uusi koira, Denga. Se on asustellut kesän mittaan meillä jo koeajalla ja herra sopeutui laumaan lopulta ihan hyvin.

Aluksi Denga oli hirveän pentumainen ja leikkisä, se oli asustanut edellisessä kodissaan narttujen kanssa ollen porukan juniori. Täällä se kohtasi kuitenkin lauman ja muut urokset ja siitä kasvoi "yhdessä yössä" aikuinen. Siitä seurasi kahnauksia muiden urosten kanssa. Denga yritti jopa ihmisistä ottaa yliotetta mutta hyvin pian sille selvisi kuka täällä määrää. Nyt se alkaa olemaan jo sujut muun lauman kanssa ja ihmiselle se antoi nopeasti kruunun takaisin. Se pääsee syksyn vetotreeneihin ja tästä odotetaan hyvää lisää meidän kisaporukkaan.

Denga


Kehiä olemme myös taas kiertäneet. Tintin kanssa kävin 16.8 Sastamalan ryhmänäyttelyssä. Keli suosi ja sain seurata kehien kulkua aurinkoisessa säässä. Tintin sijoitus oli EH NUK1. Tykkään tuomareista jotka perustelevat valintojaan sekä laatuarvostelua. Tällä kertaa tuomari tuli myös sanomaan että koirassa ei muuta vikaa ole kuin pää. Se saisi olla hieman selkeämmin siperialaisen pää ja korvat pienemmät.

Mätsäreissä kävin Apassin kanssa nokialla pari viikkoa sitten. Taas keli oli hieno eikä sateenvarjolle ollut tarvetta. Apassi oli taas niin innokas esiintyjä ettei meinannut pysyä turkissaan. Lopulta kuitenkin sain sen rauhotettua ja sijotus oli SIN2. ihan BIS kehään asti ei päästy harmittavasti, mutta onneksi tyhjin käsin ei tarvinnut lähteä kotiin. :)


Pihan rakentelut alkavat myös olla pian valmiita. Suurimmat maansiirtotyöt ovat nyt tehty ja pari tarhaa pystytetty. Tällä kertaa päätimme kokeilla elementtitarhoja ja se osottautui helpommaksi menetelmäksi. Aika näyttää onko uusi tarha niin kestävä kuin vanhat tolppatarhat. Jatkossa teemme kaikki tarhat näin jos vaan kestävät.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti