keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Laumaan uusi jäsen

Laumassamme on ollut Nalan lähdön jälkeen paikka auki johdossa juoksevalle koiralle. Soittelimme ympäriinsä ja kyselimme jos myynnissä olisi aikuista huskya. Syksy on maailman huonoin aika kysellä asiaa ja saimmekin monta "ei ole" vastausta. Jenniltä (kennel Kefeus) tiedustelimme asiaa myös ja hän vastasi, ettei varsinaista johtokoiraa ole, mutta Tintin veljistä olisi Taaleri mahdollisesti uutta kotia vailla. Sitä ei kovin kauaa tarvinnut miettiä. Vaikkei se vielä valmis johtokoira olekaan mutta jos on edes yhtään Tintin veronen, niin kyllä se siellä juoksee. Kuulemma Taaleri on vähän erilainen kun Tintti, hieman pidättyväisempi ja rauhallisempi, mutta valjaissa menee eteenpäin. Ainoa pulma oli enää kuinka saamme sen sieltä pohjosesta tänne etelään. Vaihtoehdot olivat vähäiset, joko käymme itse sen hakemassa tai sitten saamme hyvällä tuurilla sille kyydin. Maanantaina sieltä saapuikin sitten meidän "jääkarhu" :) Ei sitä ihan kotiovelle asti saatu, mutta pari sataa kilometriä on kiva ajella lasten kanssa verrattuna pariin tuhanteen.

Tale pääsi meidän lauman äitihahmon kanssa samaan tarhaan. Katti osaa opettaa junnuille lauman käyttäytymissäänöt ilman turhia rähinöitä. Joonas on myös tutustumassa tulokkaaseen. :)


Sisarukset Tintti ja Tale sekä Kerttu. Kertusta jaTalesta tuli heti kaverit.


Nyt on tarhat (toistaiseksi) täynnä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti